Mitä ihmettä? Mitä tämä on? Mitä minä aistin?

Harva meistä varmaankaan todella kiinnittää huomiota siihen mitä ympärillämme näemme. Monet ihmiset kulkevat paikasta toiseen, ajasta toiseen ja syntymästä kuolemaan ihmettelemättä matkansa maisemia, pysähtymättä evästauolle, nauttimatta matkanteon mukavuudesta. Ympäröivä todellisuus siis jää usein huomaamatta. Samalla uupumaan jäävät elämän arvostaminen ja kyky ihmetellä yksinkertaisia asioita. Ulkona kadulla kävellessä ei välttämättä heti tule mieleen pysähtyä hetkeksi seisomaan ja katselemaan ympärilleen. Ne, jotka niin tekevät, saattavat vaikuttaa muiden mielestä hulluilta tai vähintäänkin omituisilta. Ei ole kuitenkaan huono asia seisahtua pohtimaan maailmaa, jossa melkein sitä itse tajuamatta elämme. Läheisyydessään olevia asioita, esineitä ja ihmisiä kannattaa tarkkailla, jolloin ehkä huomaa jotakin tärkeää mitä muut eivät. Huomaa, että oma elämä kaikkine huolineen on vain pieni ruoan muru elämän ja maailmankaikkeuden äärimmäisen suuressa eväskorissa.

Näin maailmaa ihmetellen aloitankin tämän blogini, joka kirjaimellisesti käsittelee kaikkea maan ja taivaan väliltä (mutta ei aina yhtä kaunopuheisesti). Ja mahdollisesti myös sen välin ulkopuolelta. Maailmassa riittää ihmeteltävää niin tieteen, yhteiskunnan kuin ihmisten henkilökohtaisen elämänkin saralla. Kaiken hämmästeleminen ei ehkä ensi alkuun kuulosta järin hyödyttävältä, mutta sillä voi varmasti olla positiivnen vaikutus monen ihmisen elämään, ja se voi auttaa tuomaan mielekkyyttä olemiseen. Kiinnostus todellisuuden syvemmäpään ymmärtämiseen kartuttaa loppujen lopuksi koko ihmiskunnan viisautta, mikä mahdollistaa paremman tulevaisuuden luomisen.


Mainos